Ilmoittautuminen Timantit 2026-2027

Kehitysryhmä Timantit harjoittelee kahdesti viikossa: toisen jääharjoituksen yhteydessä on myös oheisharjoitukset. Ryhmä on suunnattu lapsille, jotka ovat oppineet perusluistelun alkeet.

Timanteista saa hyvät pohjataidot taitoluisteluun, jatkaapa luistelija harrastustaan yksin- tai muodostelmaluistelun parissa. Luistelullisesti tärkein tavoite on perusluistelussa harjaantuminen, mm. oikean luisteluasennon vakiintuminen sekä polven ja nilkan pehmeä käyttö. Vahva perusluistelutaito on pohja myöhemmin harjoiteltaville, yhä haastavammille lajiliikkeille. Kehitysryhmässä luistellaan taitoluistimilla.  Lisäksi Timantit käyttävät yhteneväistä harjoitusasua (lämpölegginsit, punainen helma, luistelupaita, KTK:n luistelu-fleece), joiden hankintaan ohjeistetaan erikseen. 

Timanteissa harjoittelu on lasten kehitysvaiheen mukaisesti leikinomaista. Luistelutaitojen lisäksi  harjoitellaan toimimaan ryhmässä ja ryhmänä yhdessä sovittujen sääntöjen mukaan. Yhteishengen luomiseen ja ryhmäytymiseen panostetaan erityisesti kesätreeneissä, heti uuden kauden alkaessa. Timanttien harjoituksissa lasta ohjaava palaute on positiivista ja kannustavaa. Oheisharjoituksien päätavoite on kehonhallinnassa harjaantuminen. Monipuolisissa harjoituksissa yhdistyvät leikin keinoin eri liikuntalajit ja venyttely.

Kehitysryhmään noustaan yleensä luistelukouluvalmentajan suosituksesta tai erillisen taitoarvioinnin perusteella. Timanteissa luistellaan tavallisesti 1-3 vuotta. Timanteista voi edetä tulokas-sarjassa kilpailevaan Safiirit-joukkueeseen. Timantit eivät kilpaile, mutta esiintyvät seuran joulu- ja kevätnäytöksissä.

Harjoitukset:

Timantit-ryhmä harjoittelee 30.4.2026 asti torstaisin Varuboden Areenalla klo 16-17, ja sunnuntaisin ensin Kirkkonummen uimahallin jumppasalissa klo 11.15-12, ja sen jälkeen Varuboden Areenalla klo 12.40-13.30. Touko-kesäkuun harjoitusajat 1.5.2026 alkaen ilmoitetaan mahdollisimman pian. Timanttien syyskausi alkaa aina vuosittain elokuun puolivälissä, ja kevätkausi päättyy kesäkuun puolivälissä.

Jääajat 12.8.2026 alkaen alkaen ovat: ke 16-17 ja  la 11.10-12. Lauantain oheisaika ilmoitetaan myöhemmin.

Hinta:

Luistelu Timanteissa maksaa 140 € /kk, ja kausimaksu laskutetaan kuukausittain elokuusta toukokuuhun (kesäkuu ja heinäkuu ovat maksuvapaita kuukausia). Kausimaksu sisältää Suomen Taitoluisteluliiton vakuutuksellisen luistelukoulupassin. Kausimaksun lisäksi jokaiselta luistelijalta laskutetaan yhden kerran kauden aikana 35€ suuruinen seuran jäsenmaksu.

Timanttien vastuuvalmentajana toimii kaudella 2026-2027 Heidi Häkli.

Ryhmää koskevat tiedustelut: ktk.heidihakli@gmail.com

Ilmoittautuminen Timantteihin kaudelle 2026-2027

Luistelijan tiedot:

Jokaisella Suomen Taitoluisteluliiton jäsenseurassa luistelevalla tulee olla vuosittain hankittava lisenssi. Kirkkonummen taitoluisteluklubi hankkii luistelukoululaisille luistelulisenssit, mutta huoltajan on itse luotava maksuton Sportti-tili. Mikäli sinulla ei ole Sportti-tilia, sen voi luoda tällä Suomisport: urheiluseuranne jäsenpalvelu (klikkaa "kirjaudu sisään", syötä sähköpostiosoite tai puhelinnumero,  ja saat kirjautumiskoodin järjestämään).  Kun olet luonut tilin itsellesi, voit lisätä lapsesi järjestelmään ja saat hänelle Sportti-ID:n. 

Onko luistelija luistellut kuluneen vuoden aikana KTK:ssa?
Kuvauslupa (HUOM! Mikäli luistelijalla ei ole kuvauslupaa, hän ei voi osallistua seuramme näytöksiin.)

Luistelijan huoltajan tiedot:

Tästä pääset lukemaan seuran

-säännöt
-maksusäännöt
-tietosuojaselosteen

Säännöt, maksusäännöt ja tietosuojaseloste