AIKUISTEN HARRASTERYHMÄ Kevätkausi 2026
Aikuisten harrasteryhmä on tarkoitettu kaikille yli 16-vuotiaille nuorille ja aikuisille taitotasosta riippumatta.
Ryhmässä harjoitellaan taitoluistelun alkeita, kuten jäällä etenemistä eteenpäin ja taaksepäin, kääntymistä, sisä- ja ulkokaaren käyttöä, jarruttamista sekä yhdellä jalalla liukumista. Ryhmään voi osallistua, jos pystyy pysymään luistimilla itsenäisesti pystyssä ja etenemään jäällä.
Lisäksi aikuisten harrasteryhmä sopii mainiosti myös edistyneemmille luistelijoille, sillä perusteiden ohella tunneilla käydään läpi myös hieman haastavampia askeleita, kuten kolmosia ja kantakäännöksiä. Lisäksi harjoitellaan mm. sirklaamista, liukuja, piruetteja ja hyppyjä.
Valmentaja huomioi tunneilla luistelijoiden tasoerot, ja antaa harjoitteista helpompia ja vaikeampia versioita, jotta jokainen luistelija voi kehittyä omalla tasollaan.
Tunneille voi osallistua joka kerta tai kertamaksulla silloin tällöin, mutta molemmissa tapauksissa osallistuminen edellyttää ilmoittautumista alla olevalla lomakkeella.
Harjoitukset:
Sunnuntaisin klo 11.40-12.40 Varuboden Areenalla
Kevätkausi on 4.1.-28.4.2026 (17 kertaa)
Lauantaina 28.3.2026 järjestetään seuramme kevätnäytös, jossa ryhmän on mahdollista esiintyä tai ryhmäläiset ovat tervetulleita katsomaan sitä veloituksetta!
Hinta:
290€ / kevätkausi (voi maksaa joko yhdessä tai kahdessa erässä)
Lisäksi on mahdollisuus osallistua kertamaksulla, joka on 25€/ kerta. Kertamaksut laskutetaan syyskauden päätyttyä.
Lisäksi luistelijan tulee maksaa seuran jäsenmaksu 35€. Maksu kattaa seuran jäsenyyden syys- ja kevätkaudella 2025-2026.
Kokeilukerta:
Aikuisten harrasteryhmää voi halutessaan kokeilla yhden kerran veloituksetta. Kokeilukerrasta tulee sopia etukäteen sähköpostitse: ktk.liinaleemann@gmail.com.
Muuta:
Jokaisella luistelijalla tulee olla voimassa oleva luistelupassi STLL:n kautta. Lisätietoja; https://www.taitoluisteluliitto.fi/luistelijalle/luistelu-ja-toimihenkilopassit/passikausi-2025-26/
Aikuisten harrasteryhmän vastuuohjaajana toimii Liina Leemann.