MUODOSTELMALUISTELU

Muodostelmaluistelu on joukkuelaji, jossa tavoitteena on luistella ohjelmasuoritus mahdollisemman yhtenäisesti tehden erilaisia askeleita, liukuja sekä elementtejä (piiri, mylly, läpimeno…) teemamusiikin luonnetta esittäen.

Joukkueen suoritusta arvioidaan mm. ohjelman sisältämien elementtien vaikeustason sekä ohjelman puhtauden ja laadun perusteella.

Kirkkonummen Taitouluisteluklubissa on neljä kilpailevaa joukkuetta, jotka luistelevat omilla vapaaohjelmillaan STLL:n kansallisissa sarjoissa. Ennen kilpaileviin joukkueisiin siirtymistä luistelijat harjoitelevat luistelun perusteita seuran kehitysryhmissä (Pikkutimantit ja Timantit).


LUISTELIJAN POLKU:

Iät ovat suuntaa antavat. Osa luistelijoista kulkee eri vauhtia joukkueiden välillä. Iän lisäksi joukkueissa on erilliset taitovaatimukset, joista voi kysyä valmentajilta.