LASTEN LUISTELUKOULUT kevätkausi 2026
Kirkkonummen Taitoluisteluklubin lasten luistelukouluun voivat tulla kaikki 3 vuotta täyttäneet leikki- ja kouluikäiset lapset taitotasosta riippumatta. Luistelukoulun ohjaajat jakavat lapset pienryhmiin iän ja taitotason mukaan. Pienryhmiä voidaan muokata joustavasti myös kauden aikana, ja siten varmistaa lapsen taitoja vastaava opetus.
Luistelukoulussa tutustutaan jäähän leikin kautta. Käytämme tunneilla paljon erilaisia välineitä ja musiikkia, ennen kaikkea pidämme hauskaa yhdessä luistellen!
Luistelukoulussa lapsi oppii liikkumaan eteen ja taaksepäin, jarruttamaan, kääntymään, pyörimään, liukumaan ja hyppimään. Kauden aikana jokainen saa oman luistelupassin, johon kerätään suoritustarroja luistelukertojen ja taitojen karttumisen mukaan. Passi jää jokaiselle mukavaksi muistoksi luisteluharrastuksesta.
Luistelukoululaiset esiintyvät seuran joulu- ja kevätnäytöksissä omalla näytösohjelmallaan.
Kirkkonummen Taitoluisteluklubin luistelukoulu sopii kaikille lapsille, olipa tavoitteena saavuttaa hyvä perusluistelutaito omaksi iloksi, tai haaveena jatkossa harrastaa taitoluistelua, jääkiekkoa tai vaikkapa ringetteä. Kaikkia jäälajeja varten on ensin opittava luistelun perusteet!
Luistelukouluun on helppo tuoda myös eri-ikäiset sisarukset yhtä aikaa!
Harjoitukset:
PRISMA-luistelukoulu torstaisin klo 16.20-17.00 Varuboden Areenalla, kevätkausi 8.1.-28.3.2026 (13 kertaa)
TAI
Sunnuntaisin klo 11.40-12.20 Varuboden Areenalla, kevätkausi 4.1.-29.3.2026 (13 kertaa)
Viimeinen luistelukerta molemmilla ryhmillä on seuramme kevätnäytös lauantaina 28.3.2026.
Hinta:
185€ / kevätkausi
Lisäksi luistelijan tulee maksaa seuran jäsenmaksu 35€. Maksu kattaa seuran jäsenyyden syys- ja kevätkaudella 2025-2026.
Torstain PRISMA-luistelukoululainen 15€ alennuksen kausimaksusta S-etukortilla, mikäli ilmoittautuminen tapahtuu viimeistään 31.1.2026.
Hinnasta hyvitetään jo kuluneet kerrat, jos luistelija aloittaa kesken kauden! Kysy lisätietoja: ktk.taitoluistelu@gmail.com
Kokeilukerta:
Luistelukoulua voi halutessaan kokeilla yhden kerran veloituksetta. Kokeilukerrasta tulee sopia etukäteen sähköpostitse: ktk.luistelukoulu@gmail.com
Luistelukoulun ohjaajina toimivat Heidi Häkli (vastuuohjaaja), Elsa Järvinen, Carla Kortet, Krista Koskinen ja Aino Jormakka.
