Tervetuloa seuramme kotisivuille
Taitoluistelu on hauska harrastus. Se sopii jokaiselle, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Luistimilla voi periaatteessa tehdä ihan samoja asioita kuin kengilläkin, mutta lisäksi liukas jää tuo aivan omanlaisensa ulottuvuuden liikkumiseen. Jäällä on mukava kokeilla omia rajojaan ja huomata, että vaikeatkin temput alkavat harjoittelun myötä sujua. Taitoluistelutunnilla tasapaino, koordinaatio ja lihaskunto paranevat kuin itsestään, puhumattakaan ryhmäopetuksen tuomista sosiaalisista eduista. Kirkkonummen Taitoluisteluklubi ry:n harrastustarjonta on tasokasta ja monipuolista. Kaikentasoisille harrastajille löytyy varmasti sopiva ryhmä.
Kerran viikossa kokoontuvat luistelukoulut sopivat aloitteleville luistelijoille ikään katsomatta. Kahdesti tai useammin viikossa kokoontuvat taitoryhmät ovat ensisijaisesti kouluikäisille suunnattuja. Lisäksi nuorille ja aikuisille on omat ryhmänsä. Taitoluistelu voi olla koko perheen yhteinen harrastus!
Harjoittelupaikkana toimii Varuboden Areena, joka sijaitsee aivan tekonurmikentän läheisyydessä, Kirkkonummen keskustassa.